Hyppää sisältöön
Ajankohtaista

Suomen ensimmäinen ryhmärakennettava omakotialue Tampereelle

Kokonainen omakotitaloalue alkaa nousta Tampereen Vuorekseen ryhmärakennushankkeena. Vuonna 2015 voimaan tullut ryhmärakennuttamislaki tarjoaa uuden mahdollisuuden – yksityishenkilöt voivat rakennuttaa kustannustehokkaasti toiveidensa mukaisia asuntoja.

Ryhmärakennuttamisessa rakennuttajana toimii rakennusliikkeen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä. Asukkaat pääsevät alusta asti vaikuttamaan tulevan kotinsa yksityiskohtiin. Kustannusten läpinäkyvyys tuo säästöjä. Asukkaat maksavat esimerkiksi osaurakoista niiden nettohinnat.

Vuoreksen Kuutiot -nimeä kantava asuinalue on Suomen laajin omakotitalohanke, joka toteutetaan ryhmärakennuttamisena. Aiemmin lähinnä pääkaupunkiseudulla on toteutettu pienimuotoisempia omakotitaloryhmiä ja pienkerrostaloja.

Hankkeessa tullaan rakentamaan kaikkiaan 21 omakotitaloa, joista ensimmäisten suunnittelu on parhaillaan alkamassa. Talot ovat Honkatalojen ekopuutaloja, jotka valmistetaan suomalaisesta puusta ja hengittävistä eristemateriaaleista. Ne on suunnitellut arkkitehti SAFA Janne Kantee.

Lue tiedote

TILAA YLI 300-SIVUINEN IDEAPANKKI

HONKATALOT
HOUSE DESIGN
COLLECTION -KIRJA

Tietoa tuotteistamme ja tavastamme rakentaa

Kymmeniä talo- ja huvilamalleja

Upeita ulko- ja sisäkuvia sekä 3D-visualisointeja

Runsaasti ideoita ja inspiraatiota oman Honkatalo-projektin suunnitteluun