Hyppää sisältöön

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat olleet viime aikoina runsaasti esillä mediassa, mutta hirren käytöstä julkisessa rakentamisessa on vasta vähän esimerkkejä. Hirsi on kestävä, ekologinen ja terveellinen materiaali, ja puupinnoilla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia myös viihtymiseen. Päiväkodin rakennuttaminen hirrestä on satsaus lapsiin ja tulevaisuuteen.

Virtain kaupunki Pohjois-Pirkanmaalla rakentaa uuden päiväkodin hirrestä ja on valinnallaan todellinen edelläkävijä. Vuodesta 2012 väistötiloissa toimineen Koivurinteen päiväkodin uudet tilat rakennetaan homevaurioiden vuoksi puretun entisen päiväkotirakennuksen paikalle. Päiväkodissa on paikat 97 lapselle. Honkatalot on toimittanut massiivisella seinärakenteella toteuttavaan päiväkotiin hirsikehikon. Rakennustyöt valmistuvat syksyllä 2015.

”Rakennustapaa valittaessa turvallisuus oli pääroolissa”, Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki kommentoi hanketta. ”Taustalla oli ongelmia kosteuden kanssa vanhassa päiväkotirakennuksessa, joten rakenteiden turvallisuudesta tahdottiin olla varmoja. Hirsi oli myös kustannuksiltaan kilpailukykyinen vaihtoehto. Lisäksi se on ulkonäöllisesti hyvä ja tyylikäs.”

Aiheeseen liittyvät sivut:

House Design Collection
TILAA YLI 300-SIVUINEN IDEAPANKKI

HONKATALOT
HOUSE DESIGN
COLLECTION -KIRJA

Tietoa tuotteistamme ja tavastamme rakentaa

Kymmeniä talo- ja huvilamalleja

Upeita ulko- ja sisäkuvia sekä 3D-visualisointeja

Runsaasti ideoita ja inspiraatiota oman Honkatalo-projektin suunnitteluun