Hyppää sisältöön

Nostalgiaa ja nykyaikaa Rantalinnassa Ruokolahdella

Perinteikäs jugend-hotelli Rantalinna Ruokolahdella on herätelty eloon. Se tarkoittaa, että Rantalinna on avattu asiakkaille sen entisessä loistossaan. ”Entinen loisto” tarkoittaa aikaa, jolloin Rantalinna palveli Venäjän tsaarisukuun kuuluvan ylimystön kesäpaikkana.

Rantalinnan välittömään läheisyyteen on rakennettu kolmetoista Honkatalojen korkeatasoista loma-asuntoa. Hotellin majoituskapasiteettia on laajennettu hotellivieraiden käyttöön tulevilla mökeillä. Loma-asunnot ovat Honkatalojen arkkitehdin SAFA Janne Kanteen suunnittelemia rakennuksia, joissa toteutuu laadukas ja moderni puurakentaminen.

Janne Kantee on pyrkinyt luomaan modernin ja tyylikkään asuinalueen jonka rakennukset edustavat ajattoman klassista, rauhallista ja toimivaa muotokieltä sekä materiaaleja:

”Rakennukset muodostavat oman selkeästi tunnistettavan kokonaisuutensa alueen pohjoisosaan kunnioittaen herkkää rakennuspaikkaa kilpailematta huomiosta päärakennuksen kanssa. Suurten lasipintojen kautta upea ympäröivä luonto, valo sekä vuodenajan vaihtelut saadaan tuotua sisälle rakennuksiin. Ekologisuus – kuten puun käyttö rakennusmateriaalina sekä hengittävät rakenteet – olivat tilaajalle itsestäänselvyyksiä.”

Aiheeseen liittyvät sivut:

House Design Collection
TILAA YLI 300-SIVUINEN IDEAPANKKI

HONKATALOT
HOUSE DESIGN
COLLECTION -KIRJA

Tietoa tuotteistamme ja tavastamme rakentaa

Kymmeniä talo- ja huvilamalleja

Upeita ulko- ja sisäkuvia sekä 3D-visualisointeja

Runsaasti ideoita ja inspiraatiota oman Honkatalo-projektin suunnitteluun