Polar-huvila, oma malli
Tavoitteena puuta, ekologisuutta, valoisuutta ja viihtyisää vapaa-ajan viettoa Heinolassa
Heinolan kaupunki tunnetaan kauniina kesäkaupunkina, jossa on paljon järviä ja hyvät yhteydet niin maita kun vesistöjäkin pitkin. Vuonna 2014 aloitimme rakentamaan uutta kesähuvilaa Imjärven rannalle, jonne oli saatu poikkeuslupa kauniille länteen avautuvalle rinnetontille. Suunnittelun lähtökohtana oli puurakenteinen, hyvin eristetty, valoisa ja ekologinen rakennus, jossa voimme viettää aikaa kesäkauden ulkopuolellakin.
Pohjaratkaisussa huomioitiin kahden perheen ja eri-ikäisten käyttäjien tarpeet, jolloin saataisiin huvila ahkeraan käyttöön. Lukuisten vaihtoehtotarkastelujen jälkeen päädyimme ratkaisuun, joka räätälöitiin Honkatalojen Polar-mallistosta. Huvilan pohja-ala on n. 95 m2 ja parvi 25 m2. Perustusten valmistuttua syksyllä v. 2014, itse rakentaminen tehtiin pääosin 10.4–15.9.2015 välisenä aikana. Viimeistelytyöt tullaan tekemään vuoden 2016 kuluessa.
Rakentaminen sujui ilman suurempia ongelmia, vaikka kevät olikin kylmä ja sateinen. Osallistuimme itse ahkerasti projektin eri vaiheisiin, mutta käytimme myös ammattilaisia, jolloin rakentaminen sujui hyvin ripeästi. Honkatalojen toimittamat materiaalit olivat laadukkaita ja niitä oli riittävästi. Ammattilaisryhmä pystytti palkkirungon ja seinä-/kattorakenteet kahdessa viikossa. Kiitos Honkatalojen talvitoimitusvaihtoehdon, pystyimme aloittamaan rakentamisen varhain keväällä. Arkkitehti Anneli Hellsten toimi tilaajan suunnittelijana, ja yhteistyö Honkatalojen projektijohdon sekä myynnin kanssa toimi hyvin. Vaikka kaikki ei olekaan vielä täysin valmista, niin olemme valintaamme tyytyväisiä. Uskomme, että saamme itsellemme pitkäikäisen, laadukkaan, viihtyisän ja kauniisti luontoon sopivan vapaa-ajanviettopaikan, jossa kaikki viihtyvät.
Terveisin rakentajat,
Anneli ja Jarkko Hellsten Lahti,
Soila ja Hannu Riihimäki, Lahti