Honkatalot Flexible Design

Talojen räätälöinti on meille toiminnan ydin. Mallistomme ovat ainoastaan ideapankkeja ja esimerkkejä tuhansista toteutetuista kohteista. Jokainen malliston malli on täysin muutettavissa toiveiden mukaisesti. Toteutamme mielellämme myös täysin uniikkeja arkkitehtien suunnitelmia. Olemme palveluksessanne.

Talo- ja huvilamallistot

Toiveidesi design haluamallasi rakenteella

Valmistamme hirsitaloja sekä puutaloja, mistä muodostuu etu tuottaa näitä ratkaisuja toisiinsa nivoutuen. Perinteisesti on ajateltu, että hirsi- ja puutalot ovat eri tuotteita. Joustavan tuotantoteknologiamme ansiosta pystymme tuottamaan minkä tahansa mallin millä tahansa rakenneratkaisulla. Oli mielessäsi sitten kaupunkikodiksi sopiva moderni hirsitalo tai lämminhenkinen perinteinen puutalo, tärkeintä on löytää arkkitehtuuriltaan ja tyyliltään miellyttävä malli, jonka toteutamme haluamallasi ratkaisulla.

Jokainen talo on yksilö

Uskomme että perheiden tarpeet asumisesta ovat erilaiset, minkä vuoksi jokainen talo on tuotannossamme erilainen. Kotisi tai huvilasi voi olla jokin mallistojemme taloista sellaisenaan tai haluamillasi muutoksilla toteutettu. Se voi olla myös täysin yksilöllisesti suunniteltu, jolloin voimme toteuttaa omat suunnitelmasi tai arkkitehtipalvelumme voi olla apunasi.

Yksilöllisyys on nouseva trendi myös vapaa-ajan asumisessa. Honkatalojen hirsihuvilat ja puuhuvilat suunnitellaan juuri Sinun toiveidesi mukaan, juuri Sinun tontillesi. Aktiivilomailuun sopiva kakkoskoti, koko suvun yhteinen kokoontumispaikka, jossa on paljon tilaa yhdessä oleiluun, tai koruton erämökki – laatuun kannattaa aina panostaa. Honkatalojen huvilat tehdään korkealaatuisista ja kestävistä materiaaleista, jotka takaavat, että voit nauttia huvilaelämästäsi huoletta vielä vuosien jälkeenkin.

Honkatalot House Design Collection -talokirja

Tilaa Honkatalot House Design Collection -talokirja,

yli 300-sivuinen opas täynnä ideoita ja inspiraatiota!

Tilaa tästä maksuton talokirja

 

GALLERIA

Olemme keränneet galleriaan tyyliltään ja arkkitehtuuriltaan mitä erilaisimpia koteja. Toivomme, että löydät ideoita ja ajatuksia oman projektisi suunnitteluun ja toteutukseen. Meillä jokainen koti on yksilö, jonka jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja taiten toteutettu.

TUTUSTU GALLERIAAN

Lue lisää

Etusivu

Referenssit

Know-how

Galleria

Tilaa talokirja

Yhteystiedot

Tarinamme

Sertifikaatit

Missio

Yritys

Tuotevalikoima

Talopäivä

Suojattu: Formintestaus

Suojattu: Ovi- ja ikkunatyyppien valintalomake

Open House

Suojattu: Esitetilaus – Messut