Hyppää sisältöön

Mitä arvostatte asumisessa?

Lähtökohtana oli koti, jossa asutaan pitkään, ja sen myötä halusimme panostaa rakennusmateriaaleihin. Puu, kivi ja lasi kestävät aikaa. Meille koti on enemmän kuin seinät ympärillä. Se on paikka, jossa rauhoitutaan yhdessä, ja jossa on ihana olla vuoden jokaisena päivänä.

Kuinka hankkeen suunnittelu tapahtui?

Cube 170 rakentajaperhe

Suunnitteluvaihe kesti likimain kaksi vuotta. Jokainen yksityiskohta on mietitty ja räätälöity meitä varten. Pohjaratkaisua mietittiin tarkkaan. Niin syntyi CUBE 170, nelihenkisen lapsiperheen kompakti koti, jossa meidän kaikkien tarpeet on otettu huomioon. Kaiken kaikkiaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Miksi päädyitte Honkatalot-taloon?

Se, miksi valitsimme talotoimittajaksi juuri Honkatalot, oli heidän arvomaailmansa ja tapansa ajatella rakentamisesta. Halusimme yksilöllisen ja meille räätälöidyn kodin. Puu on aina ajaton ja lämmin materiaali, ja tässä talomallissa yhdistyvät huippuosaaminen ja moderni design. Tontinhakuvaiheessa piti olla selvillä, millä talomallilla tonttia haemme. Surffailin paljon netissä etsien moderneja puutaloja. Sieltä löytyikin juuri sellainen talomalli, joka kolahti heti ensi silmäyksellä. Honkatalojen CUBE täytti kaikki kriteerit täydellisestä kodista. Suuret lasipinnat, design sekä selkeä pohjaratkaisu miellyttivät meitä molempia. Lisäksi makuuhuoneiden suuri koko isoine ikkunoineen tekivät vaikutuksen.

Kuinka tyytyväinen olette toteutettuun Honkatalot-projektiinne?

Kun rakentaa kodin omin hartiavoimin, täytyy tietää asioista todella paljon. Meille tämä oli juuri oikea tapa ja Honkatalot paras mahdollinen yhteistyökumppani. Harvoin näkee niin asiaansa omistautuneita ja sydämellisiä ihmisiä, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä.

Emilia, Jarkko ja tytöt

House Design Collection
TILAA YLI 300-SIVUINEN IDEAPANKKI

HONKATALOT
HOUSE DESIGN
COLLECTION -KIRJA

Tietoa tuotteistamme ja tavastamme rakentaa

Kymmeniä talo- ja huvilamalleja

Upeita ulko- ja sisäkuvia sekä 3D-visualisointeja

Runsaasti ideoita ja inspiraatiota oman Honkatalo-projektin suunnitteluun