21.06.2018

Honkatalot ja Tapio Anttila Collection yhteistosastolla Habitaressa 12.-16.9.2018

Missä on juuresi?

Honkatalot ja Tapio Anttila Collection yhdistävät voimansa ja rakentavat modernin, kaksikerroksisen viitteellisen hirsitalon Habitare-messuille. Siinä yhdistyy puurakentamisen perinteet ja raikas tämän päivän design.

Tapio Anttilan suunnittelema osasto on näyttävä, kaksikerroksinen puupaviljonki, jossa kepeät, aaltoilevat puurimaseinät tuovat vastapainoa jykeville hirsirakenteille. Osastolle tiloihin muodostuu moderni pirtti/tupa, jossa vietetään yhdessä aikaa, syödään hyvin ja nautitaan lepohetkistä.

”Osasto on kunniainosoitus perinteiselle puurakentamiselle, mutta samalla esimerkki siitä, että perinteisestä materiaalista, hirrestä, voi rakentaa moderneja ja ilmavia tiloja, joiden sisustamiseen nykydesign sopii hyvin. Hirsirakentaminen ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Päinvastoin, viime vuosina se on ollut kovassa nousussa, sillä hirsirakennuksissa on tutkitusti terveellinen sisäilma. Honkatalot kehittää koko ajan hirsirakentamista eteenpäin. Haluamme yhdistää perinteiseen tekniikkaan modernin skandinaavisen ilmeen”, kertoo Honkatalojen Mikko Vainionpää.

Osaston tilat sisustetaan Tapio Anttilan Collectionin huonekaluilla ja valaisimilla.

”Rento yhdessäolo on tämän päivän kodeissa ykkösjuttu. Siksi olemme kehittäneet uusia oleskelutilojen kalusteita. Habitaressa esittelemme mm. uuden, kompaktin vierasvuoteeksi muuntuvan sohvamalliston, vanerisia säilytyskalusteita ja uuden puisen pikkutuolin. Mukavuuden lisäksi kodinkalusteiden pitää olla myös fiksuja – vähintään yhtä käytännöllisiä kuin esi-isien arkiset puuesineet. Siksi kehittelemme huonekaluihin aina näppäriä, kekseliäitä ratkaisuja, jotka helpottavat arjen sujumista”, sanoo Tapio Anttila.

Esi-isät valmistivat käyttöesineensä tarpeeseen. Materiaaliksi valikoitui usein puu, sillä sitä kasvoi kodin vieressä lähimetsässä. Käyttötarkoitus määräsi muodot, ei niitä sen tarkemmin muotoiltu. Mutta lopputulos oli käytännöllinen  ja tasapainoinen – ja usein kauniskin. Tänä päivänäkin puu on arvossaan. Se on ekologinen materiaali, joka tekee hyvää ihmiselle ja ympäristölle.

”Haluamme tuotteissamme yhdistää moderneimman teknologian, designin sekä terveellisemmän ympäristön sekä asujilleen että ympäristölle. Tätä on mielestämme New World Luxury”, kiteyttää Mikko Vainionpää Honkataloilta.

TAC Lookbook 2018

TAC malliston moderni ja käytännöllinen design sopii muotokieleltään niin uusiin kuin vanhoihin tiloihin. Tuotteiden selkeys ja yksinkertaisuus houkuttelevat rentoon ja persoonalliseen yhdistelyyn. TAC Lookbook 2018 kuvissa uudet kalusteet ja vanha tila sekoittuvat nostalgiaa henkiväksi kokonaisuudeksi.

Kuvat ovat vapaasti käytettävissä – toivomme kuitenkin ilmoitusta kuvien käytöstä.

TAC Lookbook 2018 kuvakirjasto »

Lisää uutisia

Hirsirakenteiset alppimajat Pajulahteen huippu-urheilun tarpeisiin

13.12. Hannus Hills -esittelytilaisuus

Honkatalot-esittely Ylläksellä 1.12.

29.11. Hannus Hills -esittelytilaisuus ja glögi-ilta

OPEN HOUSE MODERNISSA HIRSITALOSSA HELSINGISSÄ 25.11.

Open house modernissa hirsitalossa Espoossa 28.10.

Uutuustuote Alkuhirsi on lisäaineeton massiivihirsi

Naava Virrat -esittelytilaisuus Tampereella 27.9.

Open house modernissa hirsitalossa Espoossa 23.9.

Honkatalot ja Tapio Anttila Collection yhdistävät voimansa Habitaressa 12.-16.9.

Naava Virrat tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia loma-asunto Toisveden ykköspaikalta

Korkeatasoisia huviloita ainutlaatuisella sijainnilla

Naava Resort laajenee Virroille

Laadukasta pientaloasumista Helsingin Marjaniemenrannassa

Saunaravintola Kuuma avattu Tampereen Laukontorilla

Honkatalojen uusi pääkonttori valmistuu vauhdilla

Open House modernissa hirsitalossa Espoossa 21.-22.4.2018 klo 10-16

Tiedote: tulipalo Honkatalojen tehtaalla Töysässä

Tampereella vietetään Laukontorin Paviljongin harjannostajaisia

Laukontorin Paviljongin rakennustyöt etenevät vauhdilla Tampereella

Honkatalot mukana Matka-messuilla

Snowman World Glass Resort Rovaniemellä

Honkatalot teki asuntomessuhistoriaa – Wave ja Villa Saimaanhelmi ylivoimaiseen kaksoisvoittoon Paras Talo -äänestyksessä

Snowman World Glass Resort valmistuu vauhdilla Rovaniemellä

Laukontorin saunapaviljongin rakennustyöt käyntiin Tampereella

Honkatalojen asuntomessukohteet Mikkelissä: Villa Saimaanhelmi ja Wave

Snowman World Glass Resort nousee Rovaniemelle

Suomen ensimmäinen ryhmärakennettava omakotialue Tampereelle

Honkatalot mukana Asta-messuilla

CNN: El Lodge yksi maailman kauneimmista lasketteluhotelleista