KUUSI VAI MÄNTY HIRSITALON RAAKA-AINEEKSI?

Perinteisesti Suomessa on käytetty hirsitalojen raaka-aineena enemmän mäntyä. Vanhanaikaisilla puuntyöstömenetelmillä mäntypuun käsittely oli helpompaa. Me Honkataloilla olemme kuitenkin käyttäneet aina talotuotannossamme laadukasta kuusen puuta, ja tänä päivänä jo noin 95 % taloistamme toteutetaan kuusesta.

 

Miksi kuusihirsi?

Meillä on pitkä historia hirsitalojen vientimarkkinoilla, erityisesti Keski-Euroopassa. Vientitoimintamme on aikoinaan alkanut Saksasta ja alun perin sitä perua on kuusen käyttö hirsitalojemme raaka-aineena. Keski-Euroopassa vaatimukset puutavaran laadun suhteen ovat erittäin korkeat, ja vastaus tähän löytyy kuusesta.

Kosteuskestävä kuusi sopii modernin hirsitalon raaka-aineeksi

Kuusen kosteuskestävyys on aivan omaa luokkaansa. Kuusen solukko on kauttaaltaan yhtä tiivistä kuin männyn sydänpuu, eikä se ime kosteutta itseensä. Tästä syystä kuusipuuta ei voi esimerkiksi painekyllästää, koska se ei ime kyllästysainetta kuten ei mitään muutakaan nestettä. Kuusella on paras mahdollinen kosteudensietokyky, joka on välttämätön ominaisuus arkkitehtuuriltaan moderneissa, usein räystäättömissä tai lähes räystäättömissä rakennuksissa. Näissä seinän pinta joutuu alttiimmaksi sadevedelle ym. kosteudelle, minkä vuoksi kuusen hirsi on turvallinen valinta tällaisissa tilanteissa.

Tasalaatuinen ja vaalea puuaines

Kuusen käyttö on viime vuosina lisääntynyt runsaasti myös ulkonäkösyistä. Kuusi on väriltään mäntyä tasalaatuisempi ja vaaleampi, eikä tummu vuosienkaan saatossa yhtä paljon. Kuusen oksakohdat ovat myös pienempiä ja vaaleampia kuin männyn. Yleisilmeeltään vaaleampi kuusi sopii näin ollen paremmin moderniin arkkitehtuuriin, jossa halutaan rakennuksen pintoihin pelkistetympää ilmettä. Ero puun ulkonäössä erityisesti oksien suhteen on huomattava, vaikka pinta maalattaisiin.

Hirsivalikoimamme on kuitenkin monipuolinen ja valmistamme niin höylä- kuin lamellihirsiä sekä kuusen että männyn puusta. Pystymme tarjoamaan juuri sinun tarpeitasi ja toiveitasi vastaavan ratkaisun!

 

Katso video kuusesta valmistetun hirsitalon rakentamisesta Ranskaan

Videon sivu

Lue lisää

INTEGROIDUT HTWS-IKKUNAT

HTWS FRAMELESS -NURKKA

PATENTOITU PAINUMATON HIRSIRAKENNE

ÄÄNIERISTETYT VÄLIOVET

AURINKOSUOJAKALVOT

DKA-IKKUNAT (KIPPI-IKKUNAT)

ENERGIATEHOKKAAT AURINKOSUOJAT IKKUNOIHIN

ENERGIATEHOKKUUDEN RÄÄTÄLÖINTIMAHDOLLISUUS

HONKATALOT FREE SHAPE – RAJATTOMAT TOTEUTUSMAHDOLLISUUDET

HUONEEN KORKUISET VÄLIOVET

KESTÄVYYTTÄ LISÄÄVÄ PRE-CUT STRONG -RUNKORAKENNE

KNX-KIINTEISTÖAUTOMAATIO / TALOAUTOMAATIO

KUUSEN TERASSILAUTA

LEHTIKUUSIRÄNNIT

LISTATON RAKENNE

LIUKUOVET

MAAILMAN SUURIMMAT LAMELLIHIRRET

MAAILMAN SUURIN HIRSIHÖYLÄ

VÄHEMMÄN JATKOKSIA HIRSISEINÄSSÄ

PIILOSARANAT

PROJEKTOIMALLA RAKENTAMINEN

PUISET LUMIESTEET

MODERNIIN HIRSITALOON SOPIVA CITY PLUS-NURKKARATKAISU

SHARPLINE- JA SOFTLINE-PROFIILIT HIRSIIN JA PANEELEIHIN

Alkuhirsi on lisäaineeton massiivihirsi

RUBIO MONOCOAT-ÖLJYT

SILEÄPINTAINEN KATTOTIILI

SISUSTUSVANERIT

TAMMIPUISET ULKO-OVET

TIIVIIT JA AUKEILEMATTOMAT LIIMASAUMAT

VÄLIOVIEN LASKEUTUVA KYNNYS

VÄLIOVIEN MAGNEETTILUKITUS

PARHAAN LAATULUOKITUKSEN PUUTAVARA

Paras hirsivalikoima

Koti, joka kestää aikaa

Maan monipuolisin tuotevalikoima

Massiivinen seinärakenne hengittää

Miellyttävää asumista ympäri vuoden

Modernein tuotantoteknologia ja eniten CNC-työstöjä

Muoviton talo

Raikas sisäilma lisää hyvinvointia

Tasalaatuiset lamellihirret ja liimapuut

Vähemmän jatkoksia hirsiseinissä