SUURET IKKUNAPINNAT LISÄÄVÄT AURINKOSUOJAUKSEN TARVETTA
Kesien lämpenemisen ja isojen ikkunapintojen suosion myötä kiinnostus aurinkosuojausta kohtaan on noussut huimasti. Suojauksen tarve ei rajoitu edes pelkästään kesään. Jo kevättalvella aurinko mukavasti lämmittää sisätiloja suoraan paistaessaan. Tällöin aurinko on huomattavasti matalammalla kesään verrattuna ja tästä syystä usein pääsee porottamaan helpommin ikkunoista sisään.
Tehokas aurinkosuojaus estää sisätiloja lämpenemästä liikaa ja näin ollen vähentää myös jäähdytyksen tarvetta. Parhaassa tapauksessa aurinkosuojaus mahdollistaakin jopa jäähdytyslaitteiston mitoittamisen pienemmäksi. Norjassa aurinkosuojaus on pakollinen kaikissa uusissa rakennuksissa. Suomessa ei näin vielä ole, mutta rakentajat ovat onneksi itse ymmärtäneet aurinkosuojauksen hyödyn niin energian kulutuksessa kuin asumismukavuudessakin.
Huolellisella arkkitehtisuunnittelulla on suuri merkitys
Aurinkosuojauksen suunnittelu alkaa jo rakennusten sijoittelusta tontille. Arkkitehtisuunnittelulla voidaan suojaukseen vaikuttaa eniten. Luonnollisesti pohjoisen puoleisilla ikkunoilla suojauksen tarvetta ei ole. Mutta mikäli se paras näkymä ja isojen ikkunoiden toive on etelän suuntaan, on aurinkosuojaus ehdoton. Kattoylitykset ja katokset suojaavat etenkin kesällä korkealta paistavalta auringolta. Ulkomailla – etenkin lämpimissä maissa – näkee jonkin verran kiinteästi arkkitehtuuriin integroituja ratkaisuja kuten ikkunaluukkuja ja ikkunaseinien eteen liukuvia rimoituksia.
Aurinkosuojalasi suojaa myös UV-säteilyltä
Varsinaisesta arkkitehtuurista erillään olevat ratkaisut ovat olleet suositumpia Suomessa. Nykyään itse ikkunalaseihin saa aurinkosuojalaseja. Nämä vähentävät sisätiloihin tulevaa lämpösäteilyä parhaimmillaan joitakin kymmeniä prosentteja verrattuna tavallisiin ikkunoihin. Aurinkosuojalasit suojaavat myös UV- säteilyltä eli estävät myös pintojen, kalusteiden ja tekstiilien altistumisen mahdollisille värimuutoksille. Aurinkosuojalasi on hieman tavallista ikkunaa tummempi ja näin ollen vähentää myös suoraa häikäisyä. Toki samaisesta syystä joku voi jättää tämän ikkunatyypin myös valitsematta. Lasin pieni tummuus näkyy tietysti myös ikkunasta avautuvaa maisemaa katsottaessa.
Screenkaihdin ulko- tai sisäpuolella on suosittu vaihtoehto
Ehkä rakentajan yleisin valinta aurinkosuojaukseen tänä päivänä on joko ulko- tai sisäpuolinen screenkaihdin. Ulkopuolisten kaihtimien etu on lämpösäteilyn estäminen jo ennen kuin ne pääsevät ikkunasta sisään. Tämä on siis vielä huomattavasti tehokkaampi tapa lämpökuorman hallitsemisessa kuin sisäpuoliset kaihtimet. Tällainen ulkona oleva aurinkosuojaus toki vaatii hieman enemmän huoltoa mm. puhdistuksen muodossa kuin suojaus sisäpuolelta. Aina ulkopuolelle ei screenejä ole mahdollista sijoittaa. Tällöin ratkaisuna on sisäpuoliset versiot. Yleensä oleskelutiloissa käytetään verkkomaista screeniä, josta näkee kiinni ollessaankin läpi. Läpinäkyvyys on sitä parempi mitä tummempi on screenin väri eli mustista screeneistä näkyy läpi huomattavasti paremmin kuin valkoisista. Sisäpuolisista screeneistä tehokkaimmin lämpösäteilyä estää malli, jossa on taustalla heijastava pinnoite. Sisäpuoliset screenit suojaavat suoralta paahteelta ja häikäisyltä ja estävät osan lämpösäteilystä. Pimeällä ne toimivat kevyenä yksityisyyssuojana ulkoa tuleville katseille. Joillakin toimittajilla on valikoimissaan screenkaihtimia, joissa on samassa sekä pimennys- että paahdetta ja häikäisyä estävä aurinkosuojakaihdin.
Kaihtimet voidaan upottaa tyylikkäästi rakenteisiin, kun rakennesuunnitteluvaiheessa varaudutaan tähän
Jotta toteutus näyttää viimeistellyltä ja toimii etenkin HTWS- ikkunoiden kanssa, screenien upottaminen – oli ne sitten ulko- tai sisäpuolisia – pitää huomioida jo hyvissä ajoin rakennesuunnittelua tehdessä. Upotuskotelon mitat riippuvat pitkälti asennettavan kaihtimen pinta-alasta. Tämä kannattaa varmistaa screentoimittajalta ajoissa. Vaikka vielä ei oltaisi varmoja screenien tarpeellisuudesta, kannattaa näille tehdä upotusvaraus joka tapauksessa. Samoin varaus kannattaa huomioida sähkösuunnittelussa. Toki akkukäyttöisiäkin kaihtimia löytyy, mutta yleensä hinta on edullisempi verkkovirtaan kytkettävillä malleilla ja lisäksi näissä säästytään ajoittaiselta akkujen lataukselta. Sekä sisä- että ulkopuolisia kaihtimia on mahdollista ohjata joko erikseen tai taloautomaatiojärjestelmän kautta. Screenit voidaan esimerkiksi automatisoida laskemaan tietyn valoisuusasteen mukaan, jolloin suojauksesta lämpökuormaa vastaan saadaan myös maksimaalinen.
Muita vaihtoehtoja aurinkosuojaukseen
Vaihtoehtoja screen- ja pimennyskaihtimille ovat lamelliverhot, erilaiset vekkikaihtimet ja sälekaihtimet. Screeneissä on näihin verrattuna etuna läpinäkyvyys myös kiinni ollessa. Myös perinteiset verhot ja valoverhot ikkunan edessä suojaavat suoralta paahteelta ja siten voivat myös hieman pienentää lämpökuormaa.
Suunnittele aurinkosuojaus alkuvaiheessa projektia
Tänä päivänä aurinkosuojaus tulee huomioida osana energiatehokasta ja modernia rakentamista. Mitä aiemassa vaiheessa tämä huomioidaan, sitä saumattomammin se saadaan integroitua myös arkkitehtuuriin ja sisustukseen.
Katja Suominen, sisustussuunnittelija, KS Interiors Oy.